Standaarin (viirin) säännöt

Viirejä ei enää ole ja toistaiseksi emme ole niitä hankkimassa! Jaoston logo on on sama, kuin on ollut viirissä.

Jos tarvetta/kiinnostusta viiriin ilmenee, niin jaosto voi johtokunnan päätöksellä niitä uudelleen hankkia.

 

STANDAARI VOIDAAN MYÖNTÄÄ:

1. Suomalaiselle tai ulkomaalaiselle henkilölle tai yhteisölle, jolle ELINTARVEKEALAN OPETTAJIEN JAOSTO haluaa osoittaa kunnioitusta ja/tai kiitollisuuttaan.

* ELINTARVIKEALAN OPETTAJIEN JAOSTON ansioitunut johtokunnan ja/tai jaoston jäsen.
* Oppilaitoksen viranhaltija tai työntekijä.
* Ansioituneelle oppilaitoksen luottamus- tai muussa yhteisössä työskentelevä henkilö.

Tällöin edellytetään, että asianomainen saadessaan standaarin on toiminut Elintarvikealan opettajien jaoston hyväksi merkittävällä tavalla.

2. Oppilaitoksen jäsenkunnille, sisaroppilaitoksille, maakuntaliitoille ja muille kansalaisille- tai kansainvälisille yhteistoimintaa harjoittaville yhteisöille sekä tiedotusvälineille, jotka ovat Elintarvikealan opettajien jaostoa tukeneet tai muuten myönteisesti esiintuoneet jaostoa toiminnoissaan.

REKISTERÖINTI:
– Standaarit numeroidaan ja jalustaan kiinnitetään järjestystä osoittava hopeinen kilpi.
– Jaoston hallitus pitää kirjaa jaetuista viireistä, standaareista.
– Kirjaukseen merkitään saajan nimi, järjestysnumero ja jakopäivä sekä jakoperuste.

PÖYTÄSTANDAARIN suunnittelu: (sairaalassa idea 6.9. – 29.9.1997)
Standaarin on suunnitellut Ilmari Kangas, Kokkolan ammattioppilaitoksen lehtori.
Elintarvikealan opettajien jaosto on hyväksynyt sen käyttöön kokouksen päätöksellä ____/____199___ §____ ja päätti ehdotuksen- sekä materiaalin valintojen mukaisesti valmistuttaa standaareja jaoston käyttöön.

Selitys:
Lippu on valmistettu kaksinkertaisesta silkkikankaasta ja siinä on valkoiselle pohjalle painettu seuraavat kuviot/teksti:

– yläreunassa on jaoston nimi suomeksi punaisella tekstillä (n.7mm) ja englanniksi (n.4mm)
– keskellä punainen piirros E O J, joka kuvaa jaoston nimeä
– jaoston symbolin alla on kolme (3) ”aaltoa”, jotka symbolisoivat veden vaikutusta elämän jatkuvuuteen ja siten elintarvikealan koulutuksen tärkeyteen Suomessa
ja koko maailmassa
– lipun reunoissa on sininen pistopunos ja lipun alareunan hammastukseen on kiinnitetty kolme (3)sinistä lankatupsua, jotka symbolisoivat Suomen värejä lipun
pohjavärin ja pistopunoksen kanssa
– lipputanko on metallinen, joka kiinnitetään neliön muotoiseen marmorijalustaan.

LIPUT ON VALMISTETTU:
SeriSipilä Oy, Lemminkäisenkatu 42, 20520 Turku, puh./ Fax 02 2351 070

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s